pajan tarina

mistä kaikki sai alkunsa?

Jos unohdetaan entiselle kotipaikalle tehdyt pajaviritykset, niin ensimmäinen oma paja löytyi Karjaalta vuoden 2004 keväällä. Seppäyrittäjäkoulutuksessa ollut tuttava oli vuokrannut VR:n vanhan pajan ja ensimmäiset vuodet pajaa vuokrattiin kimpassa. Työt veivät toisen harrastajan pois paikkakunnalta ja onnellisista sepistä vanhempi jatkoi pajalla muiden töiden ja sepäksi opiskelun ohessa. Iltakurssien lisäksi tietoa hankittiin vuoden seppäyrittäjä -kurssilta, jonka puitteissa tehty yrityssuunnitelma toteutui myös käytännössä – Onnellisen Sepän paja kirjattiin kaupparekisteriin vuonna 2008.

Aseman pajalle ilmestyi samana vuonna myös toinen nykyisistä takojista. Välivuotta varusmiespalvelun jälkeen pajalle pitämään tuli nuorempi seppä Sami ja jäi sille tielleen. Seuraavana vuonna Billnäsin ruukin keskeinen alue vaihtoi omistajaa ja jokirannan pajaan etsittiin seppiä takomaan tapahtumien aikana. Onnellisen Sepän paja oli sopivasti naapurissa ja seuraavan kesän jälkeen aseman vanha paja jäi varastoksi ja työt siirtyivät Billnäsiin.

Käytännössä siirryttiin hieman uudempiin tiloihin, sillä aseman paja oli rakennettu 1800-luvun viime vuosina ja alun perin voimalaitoksena palvellut Billnäsin paja vasta 1906! Pelkästään jokirannan pajassa töitä tehtiin vuoteen 2015 saakka, jolloin saatiin ruukista lisätilaksi karkaisimon alakerta isompien töiden kokoonpanoa varten.

Varsinaisen työpajan vaihtaessa paikkaa kurssipaja on vuosien varrella ollut samassa paikassa, Karjalohjalla Katteluksen tilalla. Ensimmäiset kurssit kyläpajalla pidettiin syksyllä 2008. Toiminta kyläpajalla jatkuu edelleen, joskin tilan ylläpitovastuun on siirtynyt opistoryhmistä syntyneelle yhdistykselle.

on ne seppiä ...

Juhani Krappe

Syypää pajan perustamiseen

Seppien sukua, mutta ei suoraan alenevassa polvessa … aikakirjat äidinäidin suvusta kertovat, että Ruotsinmaalta tulivat Inhan ruukille veljekset Hammar, nimikin oli enne tai sitten ammatin  kautta hankittu. Sukuvika siis takominen ei ole ja oikeastaan ei myöskään mikään vakaasti harkittu ammatti. Isompaa hinkua sepäksi ei myöskään löytynyt, sillä oma mielipide on, että ammatin mystisyys on lajille joskus suurempi haitta kuin ilo. Onnellisen Sepän paja syntyi, kun viestintätoimiston kautta ei taoksia kehdannut laskuttaa!

Omalla kohdalla helpotus on ollut, että yrittäjyyttä ei ole tarvinnut opetella ja vanhan tai rinnakkaisammatin kautta viestintä ja mainosta on ollut luonteva lisä.

Vuosien kuluessa on myös hyväksynyt sen, että on tullut pajalle liian vanhana – tässä ammatissa kun ei koskaan tule valmiiksi, mutta kertyneet kilometrit kyllä väkisinkin näkyvät kädenjäljessä.

Yhdistystoiminta on ollut myös lähellä sydäntä ja ollut opettavaista. Kokemusta on kertynyt kumpaisestakin sepänalan yhdistyksestä, toisessa sihteerinä ja toisessa puheenjohtajana. Toiveajattelua on, että yhdistykset yhdessä päättäisivät perustaa uuden yhdistyksen, joka keräisi suojiinsa niin alan ammattilaiset kuin harrastajat ja edustaisi suomalaista sepäntyötä maan rajojen ulkopuolella.

Tarkka curricum vitae jää tällä kertaa julkaisematta, mutta pidän erittäin tärkeänä, että alalla toimivat suorittavat sepänalan ammattitutkinnot. Ammattitutkinnot ovat osaamisen näyttämistä eli ne tekijää tuntematta kertovat jotain asiakkaalle.

Yrittäjyyden etuja muuten on, ettei tarvitse jäädä eläkkeelle, jos ei halua. Valtion hallinnon ponnistukset  yli 50-vuotiaiden työllistämisestä hieman hymyilyttävät, sillä tuo rajapyykki tuli ylitettyä jo parikymmentä vuotta sitten.

Mikä ammatissa sitten viehättää? Varmaan materiaali, teräkseen on kätketty paljon tarinoita, joita on kaivettu esiin vuoden 2020 yksityisissä taidenäyttelyissä: Tarinoita-Berättelser, Lilla Galleriet, Tammisaari ja Tarinoita teräksestä, Tuulikaappi Galleria, Ähtäri.

Tarinat löytyvät, mistä muualta kuin facebookista!

Sami Ryhänen

Oppipojasta mestariksi

Itsensä omalta tuntuvasta paikasta sattumalta ja suunnittelematta löytänyt – siinä mielessä ainakin, ettei sepän ammattiin ikinä minkäänlainen into tai palo ohjannut. Syy tai syypää alavalintaan löytyy kuitenkin läheltä, viitaten pajan perustajaan, joka ahjon äärelle ensimmäsiä kertoja aikanaan houkutteli.

Pajalle asettuminen alkoi siis harjoittelujaksosta, jonka aikana myös seppäkisällin ammattitutkinto tuli suoritetuksi. Ammattipaperit takataskussaan otti ensiaskeleet yrittäjyyden tiellä, aloittaen toiminimellä Onnellisen Sepän Pajan tiloissa. Yhteiselo pajalla muotoutui myöhemmin yhtiökumppanuudeksi. Sillä kohdin oli pätevyyttä kartutettu jo seppämestarin erikoisammattitutkinnolla, samoin kuin  muutamalla toimintaa hyödyttävällä osatutkinnolla ja osaamisella.

Näyttötutkintoihin on sittemmin otettu osaa jatkuvasti tähänkin päivään saakka, tosin rooli on vaihtunut vastaanottajan ja arvioijan puolelle.

Miksi alasimen äärelle on sitten helposti tultu ja jääty? Käsillä tekeminen on lapsuudesta saakka ollut helposti lähestyttävä aihe, josta johtuen käsityöläisammattiin opiskeleminen ei ikinä vieraalta ajatukselta tuntunut.

Erityisesti plastisesti työstettynä teräs tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, lopputuloksen ollessa jykevä tai herkkä – kuitenkin aina persoonallinen.